Tahdokas tammikuu

Elähdyttelen taas askeesisivujani syksyisen ja alkutalvisen pimeän jakson jälkeen. Jos sitä taas yrittäisi edes noin kuunkierron välein malttaa istua alas harjoituksiaan päivittelemään. Omien askeesieni lisäksi kirjoittelen muun muassa liikunnasta, terveydestä sekä hyvän elämän etsimisen aiheista yleensä. Toivottavasti kiinnostutte!

Tammikuista usvaa ja taivaanrantaa Liekovedellä.

Tammikuista usvaa ja taivaanrantaa Liekovedellä.

Edellinen vuosi muutti monessa suhteessa omia harrastuksiani tai oikeammin elämänmuotojanikin. Onnistuin ulkoilemaan enemmän kuin aiempana vuotena ja siinä sivussa edistymään moninaisissa hyvinvointipyrkimyksissäni. Yhtäältä käsitykseni polkujuoksun ja luonnossa liikkumisen monipuolisuudesta syventyi, toisaalta sain kokea vahvoja oppimisen ja onnistumisen tuntemuksia, varsinaisia huippuelämyksiä polkujen ja metsien ulkopuolellakin. Myönteisten, motivaatiota ruokkivien ja elonvoimaa lisäävien tuntemusten tiedostaminen sekä tietynlainen kiitollisuudentunteen sävyttämä tyytyväisyys omasta itsetoteutuksesta ovat yhä selvemmin virinneet asenteesta elää rauhassa päivä ja hetki kerrallaan keskittyen, hyvää ja oikeaa hakien sekä tarkoituksekkuutta etsien. Sanomattakin liikunnallinen itsetoteutus on vain osa, mutta tärkeä osa, tämän luonteista itsen projektia. Olen yhä enemmän vapautunut muodollisten, onttojen, numeraalisesti mitattavien tavoitteiden seuraamisesta, vaikka eivät ne ole aiemminkaan kovin häiritsevissä määrin tekemisiäni ohjanneet. Suoritusperiaatteesta hellittämisen tiedostaminen ja siirtyminen kohti omimmilta tuntuvia toiminnan ulottuvuuksia on voimaannuttava kokemus!

20150103_173303

Tainnut tuo ruokavaliokin muuttua miellyttävämmäksi ainakin vatsalle ja ympäristölle. Semivegaaninen tarkoittaa omalta kohdaltani sitä, ettei maidon, kananmunan tai kalankaan syöminen ole suuri ongelma, vaikken niitä itse varta vasten enää ruokapöytääni hankikaan. Juu, hippi mikä hippi.

Vailla minkäänlaisia intressejä askeesieni systematisoimiseen omaksuin tammikuussa taas mielekkääksi viikkoasetteluksi vuosien saatossa tutuksi tulleen harjoittelurytmin, jossa viikkoon sisältyy kaksi 2-3 päivän intensiivisempää juoksusykliä ja pari kevyempää päivää. Tiistai-torstai -välille mahtuu yleensä yksi vauhdikkaampi kirmailu (ylä- tai alamäkipolkuilu, kiihtyvä tai vauhtileikittely), yksi rauhallinen pitkä, pari kolme peruslenkkiä sekä lisäksi kevyttä lihashuolto/kuntoharjoittelua. Viikonloppuna 6-8 tunnin juoksentelut poluilla, hangilla ja selkosilla luontuvat kuin huomaamatta. Muutamat tehoisimmista harjoituksista tein tammikuisina viikonloppuina hyvässä seurassa Pyynikin 4,3km:n mäkisellä polkujuoksureitillä, ”Pynsä Specialilla”, jota tuli tahkottua kerrallaan aina sellaiset 2,5-5 tuntia usein vauhtileikitellen ja loppua kohti hieman kiihdytellen. Vähäjuoksuisemmat päivät eli yleensä maanantait ja perjantait taas rakentuvat enemmän lihaskunto- ja lihaskestävyysharjoittelusta kuin (perus)kestävyysharjoittelusta. Salillakin olen noina päivinä taas vähän aktiivisemmin poikkeillut, yleisimmin maanantaisin ja torstaisin. Ja tiistai- ja/tai perjantai-iltoina olen viihtynyt Vexve-areenan kiipeilyseinällä.

Juoksuharjoituksia kertyi omalla painollaan 35 kpl, tunneissa 56,5. Hiihtoa tammikuulle tuli neljän lyhyen lenkin verran, sauvajuoksua (jonka lasken osaksi juoksua) tuplasti enemmän. Lyhyitä sinkulalenkkejä pyörittelin kuudesti. Kuntopiirejä (lyhyitä ja pitkiä), saliharjoituksia ja kiipeilyä yhteensä 17kpl. Monikuntoilu kunniaan! Yhteensä harjoittelua kasaantui yllättävän mojovat 76 tuntia. Puhtaita lepopäiviä pidin mahtipontiset kaksi kappaletta, mutta juoksuttomia päiviä jopa neljä. Intoa piisaa!

Oikeastaan jo kesästä 2014 asti olen antanut juoksemisenkin, kovimmat harjoitukset mukaan lukien, ilmestyä päiviini sisäisen motivaation saattamana, omalla painollaan ja pakottamatta. Silti pidän mielenkiinnosta sangen tarkkaa kirjaa tekemisistäni. Merkinnöistä on apua ainakin harjoittelun edistymisen seurannassa ja silloin, kun merkkejä kehollisesta ylirasituksesta on vaikea tunnistaa. Tammikuun osalta kirjanpito osoittaa ainakin sen, että reipasvauhtisten jäätyä normaalia vähemmälle on kevyempää juoksua etenkin pehmeällä alustalla voinut harrastella yllättävänkin paljon ilman suuria jumeja tai ylikuormittuneisuuden tuntemuksia.

Tunnin päästä tästä kulkua jatkui lampun valossa

Tunnin päästä tästä kulkua jatkui lampun valossa

Pääajatus harjoituksissa on viimeisten vuosien aikana ollut enenevissä määrin tietty kehollinen omaehtoisuus ja valmiudentunnetta edellyttävä into ja kiinnostus. Pyrin tekemään joka päivä sellaisen harjoituksen, jonka arvioin arvokkaaksi, kehollisesti tarkoituksekkaaksi ja mielellisesti tahdonmukaiseksi. Harjoitus kuin myös siihen orientoituminen ja pyhitetty aika sekä sen tuomat elämänavaumat ovat arvokkaita itsessään. Tavanomainen ja arkinen näyttäytyy usein hyvinvointia tuovana piristyksenä ja usein jopa arvaamattomana seikkailuna! Monesti tuntuu jopa huojentavalta huomata, ettei tänäänkään ”tarvitse”, ”täydy” ja ”pidä” liikkua tietyllä ennalta määrätyllä tavalla esimerkiksi pelkistä terveyssyistä tai jonkinlaiseen tulevaisuudessa realisoitavaan tavoitteeseen pinnistelemiseksi. Sisältä kumpuavaan motivaatioon ja aktiiviseen tahdonmuodostukseen perustuvan kokemisen ja toimimisen poissaolo passivoi harrastuksen, panee suoraan sanoen kärsimään ja alistumaan (vrt. passio – kärsimys). Käsitän oman tahdon punniskelevan seuraamisen ja sen sovittamisen kulloisiinkin kehollisiin valmiuksiin ajan myötä jalostuvaksi taidoksi. Muutos kohti vapautuneempaa itsetoteutusta ei kuitenkaan ala ilman nöyrää itsetutkiskelua ja tietoista pyrkimystä tässä taidossa edistymiseen. Liikunnallinen itsetoteutus edellyttää vilpittömyyttä ja avoimuutta omalle kehontahdolle, mutta myös stoalaishenkistä kurinalaisuutta erottaa ohimenevät houkutukset ja intohimot (passiot) omaehtoisemmalta ja varmemmalta – omimmalta! – tuntuvan tahdon päämääristä. Tahdon ja varmuuden löytäminen vaatii usein ajattelullista uskallusta pysähtyä harkitsemaan asioita itse, yksin ja riippumattomuuteen pyrkien. Tahtomisen taito on keskeinen osa itsen projektia.

Viime aikoina ei askeesejani ole lainkaan vaivannut tahdon puute. Päinvastoin myönteisen ongelman synnyttää välillä liian moniaalle kohdentuva kehontahto. Joskus on hieman vaikea päättää, millaiseen leikkiin tarmollaan tahtoisi tarkentua. Lumessa kahlaamiseen, kiipeilyyn, painojen nosteluun, lukemiseen, mäkikirmailuun, venyttelyyn, pitkään rauhalliseen luontoiluun, tasapainotteluun, mietiskelyyn, pyöräilyyn vaiko hiihtelyyn..? Pääasia on kuitenkin pyrkiä aktiivisesti olemaan rajoittamatta näitä kuin itsestään syvältä itsestä kumpuavia tahdontuntoja. Tärkeää on tahtoa tahtoa.

Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *